keskiviikkona, tammikuuta 22, 2014

Tokokurssilla

Ihan ekaksi täytyy korjata muutama juttu aikaisemmasta paikallaolo-ongelma kirjoituksesta. Tarkemmin ajateltuna siitä kirjoituksesta ei pidä paikaansa kovin monikaan juttu. Oikeastaan ongelma ei edes ole paikallaolossa, eikä siihen liity mitenkään vieraat koirat. Hermostunut/kiihtynyt käytös näkyy kaikissa jättävissä liikkeissä. Häntä jää heilumaan ylhäälle, kun jätän koiran. Ainoastaan paikallaolojen jätöissä Vipu saattaa lähteä perääni.

Sitten viime sunnuntain tokokoulutukseen. Kouluttajina taitavat Angelica Leiman ja Mari Leiviskä. Koulutusaikaa oli puoli tuntia per koira, joten kerkesimme paneutua vain jättöihin ja seuraamisen käännöksiin ja askeliin.

Ohjeita jättöihin:

* Vipun mielentila pitää saada rauhalliseksi ->  jättötilanteessa mennään koiran eteen kyykkyyn ja syötetään nameja, jotta häntä laskeutuu ja koira rauhoittuu.
* treenataan erikseen paikallaolojen jättöjä häiriössä -> liikkuri häiriköi
* Harjoitellaan jättäjä pienessä ympyrässä ryhmässä. Kontaktin vahvistaminen.

Seuraamisen vasemmalle käännökset:

* annan voimakkaita vartaloapuja -> ne pois
* treenataan perusasentoja vasemmalle ja käännöksiä vasemmalle ilman pysähtymistä. Paljon treeniä!
* askeleet vasemmalle: aluksi voi ottaa ison apuaskeleen taakse ja sanoa lopuksi sivu -käskyn.
* askeleet taakse: voi peruuttaa kaarevasti oikeaan

Olen kyllä niin iloinen, että sain jotain apuja noihin jättöihin. Varmasti on pitkä tie vielä kokeenomaisiin paikallaoloihin, mutta nyt on jotain konkreettista, mihin keskitytään. Ei kun siis treenaamaan :)

Ei kommentteja: