Vipu ja Haka kävivät viime sunnuntaina
Vesipedossa uiskentelemassa. Olihan hieno paikka. Molempia vähän jänskätti aluksi, et mihin oikein tultiin. Ennen uintia koirat kasteltiin hienoissa pesualtaissa, jonne mahtuivat molemmat koirat yhtäaikaa. Altaat sai myös nostettua itselle sopivaan korkeuteen, oikein hyvä mun selälle. Etukäteen varoitettiin, että pitää pitää huoli, ettei koirat hyppää yli pesualtaan laidan. No houdini- Hakahan sen tietysti teki ja hyppäsi... onneksi ei sattunut mitään.
Sitten vaan uimaliivit päälle ja uimaan. Vipu varmenpana uimarina sai aloittaa. Eipä tarvinnut kaveria houkutella :). Muutaman kerran Vipu yritti laidoilta nousta ylös, mutta tajusi aika nopeasti, että ramppi on oikea poistumistie. Hakaa jännitti aluksi kovastikin, mutta ei onneksi pyristellyt pahasti uittajalle vastaan. Lelua Haka ei huolinut, vaan pyrki koko ajan Vipua kohti, kun se volisi reunalla. Aika nopeasti Hakakin hoksasi, että vain rampin kautta pääsee pois ja lopuksi Haka innostui jo lelustakin sen verran, että otti sen suuhunsa.
|
Haka vielä harjoittelee. Kuva Hannu Heiskala |
|
Vipun taidonnäytteitä Kuva: Hannu Heiskala |
|
Vähän reppana :) Kuva: Hannu Heiskala |
|
Vipu elementissään Kuva: Hannu Heiskala |
|
Vipu. Kuva: Hannu Heiskala |
|
Vipu pesulla |
|
" Taas mennään!" tuumii Vipu |
Uintien jälkeen pesupaikalla sai helposti pestyä koirat hanasta tulevalla pesuaineella. Sit koirat kuivattiin pyyhkeellä ja laitettiin kuivauspaikalle kuivuri pöhisemään. Asiakkaille tarjottiin kaffit ja koirat sillä aikaa kuivuivat. Aika luxusta sanon mä :).
Mukavata oli ja käydään varmasti uusiksikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti