Enpä tiennyt tuota edellistä postausta kirjottaessani, millainen reissusta vielä tulisi. Aivan oikeassa olin, että junalla olis kannattanut reissuun lähtä... Tai toisaalta selkä olisi saattanut paukahtaa missä tahansa, koska niin herkällä oli. Ei siis tarvittu, kuin yksi huolimaton tyhjän päälle astuminen ja selkä paukahti jumiin. Niin jumiin, etten muista onko koskaan ollut niin kipeä. Jouduin kulkemaan aivan kierossa ja tipuaskelin. Kokoajan selkä meni vain enemmän jumiin. Luojan kiitos matkaseurana oli Päivi, joka ystävällisesti ulkoiluttu Hakaa ja huolehti kaikista mun tavaroista. En kyllä uskalla ajatellakkan miten olisin selvinnyt reissusta ilman Päiviä. Kaikki yksinkertaisetkin asiat tuntuivat tuskaisilta, bussista ulos tuleminen, huoltoasemalle käveleminen, tarjottimen kantaminen, kahvin ottaminen, vessassa käyminen ja käsien peseminen vain muutamia mainitakseni. Lopullinen niitti oli, kun olisi pitänyt kävellä bussilta messariin. En yksinkertaisesti pystynyt enää tuskalta kävelemään, vaan jouduin jäämään nojaamaan messarin seinustalle, kun Päivi lähti hakemaan pyörätuolia. Aika tuntui ikuisuudelta ja jalat vaan tärisivät, kun vain vaivoin pystyin seisomaan. Itkukin siinä epätoivossa tirahti, mutta sekin kävi niin kipeää, että oli pakko ryhdistäytyä. Onneksi pelastava enkeli Päivi saapui pian pyörätuolin kans ja niin sitä mentiin hurjaa kyytiä ihmismassoja väistellen kohti kamoja ja kehänlaitaa.
Seuraavaksi siirryin Kipan, Maken ja Taijan huolehittavaksi. En kyllä olisi selvinnyt reissusta ilman heidänkään huolenpitoa. Välillä kyllä oli tosiaanki niin avuton olo ja suorastaan hävetti olla toisten passattavana... Avartava kokemus pyörätuolielämästä, jota en kylläkään toista kertaa välttämättä halua kokea.
Länderikehän ympärillä oli jo paljon tuttua porukkaa. Hakalle täytyi siis saada esittäjä. Haka liikkui tosi nätisti kaikkien kans, mutta pöydälle se ei antanut kenenkään muun kuin mun nostaa. Petra ystävällisesti lupautui esittämään Hakan ja minä sitten menin pöydälle nostamaan ja esittämään Hakan. Tuskaa kyllä oli Haka pöydälle nostaa, mut muuten meni kehäkäytös oikein mallikkaasti. ERIn Haka sai ja näin ollen oli HeJWi -12! Joten ei mikään turha reissu.
Lähdettiin näyttelystä heti ajeleen Kipalaan ja pääsin levähtämään. Sain lisää kunnon droppeja ja musta kyllä pidettiin tosi hyvää huolta. Harmittaa, kun musta ei kauheen hyvää seuraa ollut, voivottelua ja väsynyttä torkahtelua. Nukkumaankin menin jo ysin aikaan.
Hyvin kyllä nukuin paria heräämistä lukuunottamatta ja aamulla selkä oli ehkä vähän paremmassa kunnossa. Taas lähettiin kohti messaria ja onneksi pyörätuoli löytyi samasta paikasta mihin se oli jätettykin. Petra taas ystävällisesti esitti Hakan ja nyt onnistui pöydälle meno niin, että minä pyysin Hakaa nostamaan etutassut pöydälle ja Petra nosti takaa. Haka esiintyi vieläki paremmin, kuin eilen ja sai taas ERIn. Mollemmissa arvosteluissa moitittiin Hakaa liian laihaksi. Upea Kiri oli Jv- ja V -12! Onneksi olkoon kaikille menestyneille! Päivän aikana tuli mietittyä moneen kertaan, että miten menen kotiin. Lentokoneella? Junalla? Bussilla? Päädyin kuitenkin bussiin, sillä Haka olisi samassa kyydissä ja myös mulla mahdollisesti auttajia.
Kehän jälkeen oli aikaa kierrellä kojuja. Ystävällisesti mua taas pukattiin pyörätuolissa kojulta kojulle. Välillä mulle tarjoiltiin kahvia ja syötävää ja taas tehtiin kierrosta. Hakasta pidettiin hyvää huolta ja käytettiin aika ajoin ulkona. Aikamoista luxus -kohtelua.
Kun kaikki ostokset oli tehty oli aika kiittää Kipaa ja co:ta ja siirtyä taas Päivin "riesaksi”. Päivi holehti heti kamat bussiin ja seuraavaksi käytti koirat pitkällä lenkillä. Kahvilassa tapasimme oululaisen fysioterapeutin, joka lupautui laittamaan rentouttavat teipit (en muista teippien oiketa nimeä.) selkääni. Ne auttoivatkin huomattavasti. Kiitos Leena!
Kotimatka alkoi kohtalaisissa tunnelmissa. Selkä oli teippien ja droppien ansiosta vähän parempi. Renkomäen pysähdyksen jälkeen mulle löytyi hyvä paikka, missä pystyin lepäämään koko loppumatkan. Kotona olimme onnellisesti viiden aikaan ma aamuna.
Olipa tosiaan unohtumaton reissu. Vakka tiesin, ettei selkäni ollut aivan kunnossa reissuun lähtiessä, niin en olisi ikipäivänä arvannut, että se menisi noin huonoon kuntoon. Sydämmellisesti kiitän (vielä) teitä kaikkia mua auttaneita. Olen onnekas, kun matkassa oli nilin monta auttavaa kättä! Nyt keskityn saamaan selän kuntoon ja toivottavasti vielä sen saankin.
Seuraavaksi siirryin Kipan, Maken ja Taijan huolehittavaksi. En kyllä olisi selvinnyt reissusta ilman heidänkään huolenpitoa. Välillä kyllä oli tosiaanki niin avuton olo ja suorastaan hävetti olla toisten passattavana... Avartava kokemus pyörätuolielämästä, jota en kylläkään toista kertaa välttämättä halua kokea.
Länderikehän ympärillä oli jo paljon tuttua porukkaa. Hakalle täytyi siis saada esittäjä. Haka liikkui tosi nätisti kaikkien kans, mutta pöydälle se ei antanut kenenkään muun kuin mun nostaa. Petra ystävällisesti lupautui esittämään Hakan ja minä sitten menin pöydälle nostamaan ja esittämään Hakan. Tuskaa kyllä oli Haka pöydälle nostaa, mut muuten meni kehäkäytös oikein mallikkaasti. ERIn Haka sai ja näin ollen oli HeJWi -12! Joten ei mikään turha reissu.
 |
| HeJWi -12 Kipazin Dorati. Kuva: Taija Forsten |
Lähdettiin näyttelystä heti ajeleen Kipalaan ja pääsin levähtämään. Sain lisää kunnon droppeja ja musta kyllä pidettiin tosi hyvää huolta. Harmittaa, kun musta ei kauheen hyvää seuraa ollut, voivottelua ja väsynyttä torkahtelua. Nukkumaankin menin jo ysin aikaan.
Hyvin kyllä nukuin paria heräämistä lukuunottamatta ja aamulla selkä oli ehkä vähän paremmassa kunnossa. Taas lähettiin kohti messaria ja onneksi pyörätuoli löytyi samasta paikasta mihin se oli jätettykin. Petra taas ystävällisesti esitti Hakan ja nyt onnistui pöydälle meno niin, että minä pyysin Hakaa nostamaan etutassut pöydälle ja Petra nosti takaa. Haka esiintyi vieläki paremmin, kuin eilen ja sai taas ERIn. Mollemmissa arvosteluissa moitittiin Hakaa liian laihaksi. Upea Kiri oli Jv- ja V -12! Onneksi olkoon kaikille menestyneille! Päivän aikana tuli mietittyä moneen kertaan, että miten menen kotiin. Lentokoneella? Junalla? Bussilla? Päädyin kuitenkin bussiin, sillä Haka olisi samassa kyydissä ja myös mulla mahdollisesti auttajia.
Kehän jälkeen oli aikaa kierrellä kojuja. Ystävällisesti mua taas pukattiin pyörätuolissa kojulta kojulle. Välillä mulle tarjoiltiin kahvia ja syötävää ja taas tehtiin kierrosta. Hakasta pidettiin hyvää huolta ja käytettiin aika ajoin ulkona. Aikamoista luxus -kohtelua.
Kun kaikki ostokset oli tehty oli aika kiittää Kipaa ja co:ta ja siirtyä taas Päivin "riesaksi”. Päivi holehti heti kamat bussiin ja seuraavaksi käytti koirat pitkällä lenkillä. Kahvilassa tapasimme oululaisen fysioterapeutin, joka lupautui laittamaan rentouttavat teipit (en muista teippien oiketa nimeä.) selkääni. Ne auttoivatkin huomattavasti. Kiitos Leena!
Kotimatka alkoi kohtalaisissa tunnelmissa. Selkä oli teippien ja droppien ansiosta vähän parempi. Renkomäen pysähdyksen jälkeen mulle löytyi hyvä paikka, missä pystyin lepäämään koko loppumatkan. Kotona olimme onnellisesti viiden aikaan ma aamuna.
Olipa tosiaan unohtumaton reissu. Vakka tiesin, ettei selkäni ollut aivan kunnossa reissuun lähtiessä, niin en olisi ikipäivänä arvannut, että se menisi noin huonoon kuntoon. Sydämmellisesti kiitän (vielä) teitä kaikkia mua auttaneita. Olen onnekas, kun matkassa oli nilin monta auttavaa kättä! Nyt keskityn saamaan selän kuntoon ja toivottavasti vielä sen saankin.
1 kommentti:
Olet sa kyllä aika mimmi! Hyvä, että pääsit lopun kaiken "onnellisesti" kotiin ja lohtuna vielä Hakan uusi titteli, että ei tosiaan kuitenkaan turha reissu. :) Toivottavasti saat pian selkäsi kuntoon ja saat nauttia joulun rauhasta kivuitta. Pasi tietysti laittaa sun puolestasi nyt joulun teille :) Mukavaa ja rauhallista Joulua teiän koko poppoolle!
Lähetä kommentti