tiistaina, toukokuuta 24, 2011

Aurinkoista agiliitelyä

Sunnuntaina Pasi ja Vipu kisailivat kolmen startin verran. Upea auringonpaiste houkutteli lähtemään koko perheen voimin kisapaikalle, vaikka päivälle tuli pituutta 7 tuntia. KeVe kerkesi torkahtaa pienet päiväunet autossa, joten virtaa riitti temmeltää kisatantereella. Kisat käytiin kahdella radalla ja pohjana oli keinonurmi.

Eka rata oli Lee Gibsonin käsialaa. Haastava keppikulma onnistui hyvin, mutta sen jälkeisestä tilanteesta tuli ensin rima alas ja sitten kielto. Pasilla oli flunssan jäljiltä aivan selvästi käynnistymisvaikeuksia, mutta onneksi loppua kohti suoritukset parani.

Toinen rata oli Eeva-Liisa Pohjasen käsialaa ja kivan näköinen rata. Heti alussa Vipu meinasi suuntautua puomille vaikka piti mennä putkeen. Tästä kielto. Muuten rata ok.

Viimeinen rata taas Leen rata. Rata oli tosi sujuvaa aina keppeille asti, jossa Vipu ei kestänyt Pasi takaleikkausta vaan pomppasi pois. Tältä radalta taas vitonen. Video alla.






Kylläpä naamaa kuumotti kun päästiin kotiin. Kevelläkin oli ihan punaiset posket vielä seuraavana päivänäkin. Petollinen keli, kun aurinko paistoi ja pieni tuulenvire henkäili. Ens kerraksi täytyy muistaa ottaa aurinkorasva mukaan.

-Pia-

Ei kommentteja: