perjantaina, joulukuuta 31, 2010

Saavutuksia ja tavoitteita

Niin se tämäkin vuosi lähenee uhkaavasti loppuaan. Vuosi oli aika seesteinen, ainakin jos vertaa vuoteen 2009, joka oli erittäin tapahtumarikas. Tuskinpa elämääni enää toista yhtä hienoa vuotta tulee kuin 2009.

Tavoitteita saavutettiin v. 2010 koirarintamalla:

Agilityssä Vipu sai tittelit FI AVA, AVA -H ja karsintanollatkin tulivat kasaan ihan viime tippaan. SM -kisoissa ei menestyksellä loistettu, kun eka radalta napsahti 15 rimoista.
Tokossa saavutettiin tavoitteeksi asetettu Tk2. Työn ja tuskan takana oli kuitenkin tuo koulari! Ikuisesti mieleeni jäi se kauhun kisa, jossa jätkä vaan nuuskutteli!
Kampi jäi eläkkeelle agista. Menohaluja olis ollut, mutta näköä ei. Niin jäi Kampi yhtä nollavoittoa vaille Avasta, vaan terveys on tärkein, titteleillä ei väliä.
Molemmat jäppiset pääsivät näytelmäareenallekkin ja sieltä Vipu nappasi sijoituksen PU2

Tavoitteita vuodelle 2011:

Agissa Vipulle karsintanollat kasaan. Tällä hetkellä niitä on kasassa 3 kpl.
Tokossa tavoitteena on saada liikkeet sille mallille, että voitaisiin ajatella kisaamista kesällä.
Molemmat on kovia tavotteita ja vaativat paljon treenaamista, mutta ei kuitenkaan mahottomia saavuttaa. Katsotaan kuin meille käy :)!

Kaikille lukijoille oikein ihanaa ja menestyksellistä Vuotta 2011!

Ei kommentteja: