sunnuntaina, syyskuuta 26, 2010

On sitä harrastettu

Juu, harrastettu on, mutta ei kylläkään raportoitu tänne. Jotenkin musta tuntuu, ettei ketään kiinnosta lukea saman tapaista juttua kerrasta toiseen. Olenko oikeassa?!? Eikä mua kyllä kiinnosta itekkään kirjottaa joka treenistä. Mielikuvituskaan ei riitä värittämään juttuja hauskoiksi. Pitäis vissiin ottaa pentu, jotta alkais tässä taloudessa tapahtumaan :)! Ennen sitä pentua kirjoitan kuitenkin näitä tylsiä treenitarinoita.

Kampi paappa komeilee
 Pasi on aksannut Vipun kanssa vain kerran viikossa -tyylillä. Viime torstaina parivaljakko tuli treeneistä ja Pasi kertoi treenanneensa yhden käden valsseja ja laserkatsetta?!? Juu, aksatreeneistä oli kyse :). Mä olen tipahtanut jo aikoja sitten noiden termien kyydistä. Totean vaan, että on sitä sitten opettelemista, jos joskus jonkun koiran puikkoihin astun.

Vipun elämäntehtävä on juosta LUJAA :)!
Vipun kanssa oon nyt käyny n. pari kertaa viikossa ryhmätreeneissä tokoilemassa. Fiilikset on aika kaksjakoiset. Mulla on älyn innokas ja taitava tokokoira, joka taatusti osaa avon liikkeet ja tekee ne erinomaisesti jopa kisanomaisissa olosuhteissa. Mutta kun kuvioon tulee naiset ja niiden sulotuoksut, hauska pikkumies muuttuu oikeaksi hormoonihyrräksi ja menee totaalisesti hajujen maailmaan. Syö kyllä mua oikein urakalla!!!Ette varmaan arvaa, että oon miettinyt Veen pallien poistoa ihan tosissani. Niin paljon me on treenattu nyt motivaatioharjoituksia ainoastaan ja vain ton nuuskuttelun takia. Ilman noita sulotuoksuja motivaatio on kohillaan.  Oon päättäny, että katon vielä nämä pari tämän vuoden puolella olevaa koetta ja päätän sitten lähteekö pallit heti vai vähän myöhemmin. Eipä se enää niitä tarvitse, kun näyttelyt on suurin piirtein näytelty ja lapsiakin on jo maailmalla.

Hyppyvalio -poseeraus
Että tällaisia mietteitä tällä kertaa.

-Pia-

 

6 kommenttia:

tarja kirjoitti...

hö minä ainakin käyn täältä lukemassa teidän kuulumiset ku met ei enää ikuna nähdä missään;(
Siis eiku kirjoittelemaan vaan!

Päivi, Nala ja Silva kirjoitti...

Täälläkin roikkuu utelias teidän kuulumisia lukemassa :)

Sanna kirjoitti...

Minäkin käyn aina lukemassa teidän kuulumiset, vaikken kommentoikaan. Ja näitä kuvia on ihan superkiva katsella, sinä Pia oot niin taitava kuvaaja ja nämä kohteet ovat varsin kuvaukselliset. Että eikun jatkamaan vaan. :)

Tosin ei se pentukaan ihan huono vaihtoehto ole... ;-)

Kipa kirjoitti...

Täällä yks lukija lisää ilmottautuu :) Kommentoijana oon kyllä luvattoman laiska ;)

Miten kuulosti tutulta toi pallien poiston pohtiminen... meilläkin sitä mietitään tasasin väliajoin, ei oo herkkua elämä kun on narttuja ja uroksia, en edelleenkään suosittele ko. yhdistelmää kelleen...

Pasi kirjoitti...

Kiitos vaan kaikille lukijoille ja kommentoijille. Minä "joudun" nyt kirjoittamaan tänne, kun kotikone on taas vaihteeksi epäkunnossa eikä ole tietoa milloin, jos saadaan takaisin.

Eiköhän nämä kirjoitukset jatkune, kunhan saadaan taas jotain kivaa aikaiseksi ; )

Anonyymi kirjoitti...

Tyrtsiltä terkkuja, mekin seurataan kovasti teidän touhuja:) Mutta ei se pentukaan pahalta kuulostais..vaikka ens keväänä(vink vink...;)