Ei siis menny pakkasralli kovinkaan hääppösesti. Nätisti sanottuna penkin alle ja parin alisuoritukseksi. Piti sitten ruveta oikein pohtimaan tätä parin alamäkeä. Mistä johtuu hapuileva meno, kun viime keväänä/kesällä meni niin loistavasti. No, eipä asiaa tarvinnu kauan pohtia kun tajusin, että suurin syy on varmasti muuttunut elämäntilanne. Mikäänhän ei enää ole niin kuin "vanhoina menestyksen aikoina". On uusi perheenjäsen, uusi asunto, uusi ympäristö, uusi päiväohjelma sekä se, etten minä enää kulje mukana treeneissä/kisoissa. Kaikki varmasti vaikuttaa sekä koiraan että ohjaajaan, vaikkei päällepäin näykään. Eikä tahmeaa menoa paranna vähäinen treenaaminen viimeaikoina.
Lääkkeeksi tälle tilanteelle löydän vain treenaamisen, positiivisen asenteen ja maltin. Ei ne taidot ole mihinkään kadonneet, kunhan pari vain taas löytää sen punaisen langan, niin oksat pois. Siitä tämä laji onkin niin kiehtovaa, kun aina on kehitettävää ja opittavaa. Just kun luulet olevasi huipulla, tipahdat pohjalle ja kun suunnittelet laittavasi hanskat tiskiin, niin alkaa sitä tulosta syntyä :)!
Viikonloppuna on tiedossa Vipulle 4 kisaa, joihin koitan minäkin päästä mukaan. Toivottavasti vaan kelit lauhtus...
-Pia-
2 kommenttia:
Ymmärrän täysin pohdinnat, mutta mehän ei anneta periksi - eihän:-)
Juu, siis periksi antaminenhan ei edes kuulu sanavarastoomme ;)! Jatketaan hyviä harjoituksia!
Lähetä kommentti